Iiro Kakolle 19. Suomen mestaruus

19.5.2013

Perinteiset Erämelonnan Suomen mestaruuskilpailut järjestettiin tänä viikonloppuna Ruovedellä. Turso 2013 –kilpailun yleisen kaksikkosarjan voittivat Iiro Kakko ja Timo Muhonen, yksikkösarjan Sami Viljamaa ja naisten kaksikkosarjan Hannele Pulkamo ja Pia Kurimo.

Iiro Kakko voitti kilpailun 19. kerran. Muhonenkin on Erämelontakonkari: Kakon kanssa hän on kilpaillut viisi ja lapsiensa kanssa kymmenkunta kertaa. Mikä saa miehet kilpailemaan vuosi vuoden jälkeen?

- Tänne tullaan päivittämään mitä toiselle kuuluu. Kajakissa on hyvä keskustella, Muhonen kertoo.

- Tosin kajakki on siitä huono, ettei siinä pääse katsekontaktiin, Kakko jatkaa.

- Niin, sä et nää kun mä irvistelen sun jutuille, kaksikon etummaisessa aukossa istuva Muhonen nauraa.

Jutustelun ohessa Kakko ja Muhonen voittivat SM-tittelin ylivoimaisesti. Pari sai 74,8 pistettä jaossa olleista 100. Eroa seuraavaan kertyi huimat 11,7 pistettä. Kakko ja Muhonen olivat tasaisesti parempia koko 28-tuntisen kilpailun ajan kuin hopealle sijoittuneen Vanajaveden Vesikoiden Joonas Lehtonen ja Salla Kilpinen.

Mestarien vuosia kestäneen menestyksen salaisuus on yksinkertainen:

- Ollaan osallistuttu ja tultu maaliin, Kakko virnuilee.

- Kokemuksestahan tässä on kyse. Ollaan osallistuttu jo pitkään partiotaito- ja erävaelluskilpailuihin, hän jatkaa.

Yksikkösarjan mestari Sami Viljamaa keräsi 68,9 pistettä. Erävaelluksen Suomen mestaruudenkin voittanut Viljamaa olisi sijoittunut kaksikkosarjassakin toiseksi, joten hänen suorituksensa oli erittäin kova.

Erämelonnan SM-kilpailuihin monet osallistuvat retki- tai perhesarjaan mielenkiintoinen melontaretki mielessä. Perhesarjan toiseksi tullut NoRun & Sun –partio pohtivat kilpailun kulkua maalissa.

- Yörastilla kajakin veisto oli hauska tehtävä. Isä veisti kirvellä ja minä viimeistelin puukolla, kertoo Onni Mäkelä yhteistyöstä isänsä Jaakko Mäkelän kanssa.

Jaakko Mäkelä on kisoissa viidettä kertaa, mutta Onni ensimmäistään. Ulvilasta kilpailuun saapuneelle kaksikolle melonta on tuttua hommaa.

- Me käydään koko perhe inkkarilla retkillä. Onnin pikkuveli ja äiti ovat mukana näillä yöretkillä. Meillä on sellainen pieni salapaikka Joutsijärvellä Kullaassa, Jaakko kertoo.

Vaikeimmaksi Onni arvioi Akseli Gallen-Kallellan erämaa-ateljeessa Kalelassa olleen rastin.

- Tehtävissä piti pystyä vastaamaan kysymyksiin liittyen Kalevalaan ja yhdistää polun varrella oikeita henkilöitä vihjeiden perusteella, Jaakko kertoo.

Turso 2013 -kilpailuun osallistui 39 partiota. Kärki meloi noin 28 tuntia kestäneessä kilpailussa 60 kilometriä. Matkan varrella testattiin kilpailijoiden luonto-, melonta-, erä- ja kulttuuritietoja ja taitoja 25:llä tehtävärastilla. Tehtävinä oli mm. hukkuneen melojan elvytys, kajakin pienoismallin veistäminen, lintujen havainnointi, kasvien tunnistaminen sekä hätätrangian tekeminen ja sillä spagetin keittäminen.

 

TULOKSET

Kaksikot, yleinen

  1. Timo Muhonen ja Iiro Kakko, Espoo ja Hämeenlinna
  2. Vanajaveden Vesikot / Joonas Lehtonen ja Salla Kilpinen, Hämeenlinna
  3. Erävaeltajat/Keravan latu / Reino ja Ilmari Ruotsalainen, Kerava

Yksiköt, yleinen

  1. Sami Viljamaa, Oulu
  2. Kimmo Villikka, Myllykoski
  3. Jukka Väre, Iisalmi

Naisten kaksikot

  1. Melan Vääntäjät / Hannele Pulkamo ja Pia Kurimo, Lohja
  2. Naali / Niina Johansson ja Anna-Riina Mustonen, Helsinki
  3. Vega / Anu Partanen ja Teija Parkkinen, Tampere ja Oulu

Retkisarja

  1. LiiMa-tiimi / Markku Kyytsönen ja Liisa Saarinen, Helsinki ja Mäntsälä
  2. PAM / Markku Salminen ja Kristian Karru, Espoo
  3. MTI-95 / Jarkko Kippo ja Porkka Seppo, Jyväskylä

Perhesarja

  1. Kirkkonummen Melojat / Joonas ja Venla Ahola, Kirkkonummi
  2. NoRun & Son / Jaakko Mäkelä ja Onni Mäkelä, Ulvila

Valokuvat, joita saa käyttää mediassa vapaasti: https://plus.google.com/photos/116101874165496345607/albums/5879196215088522065

Täydelliset tulokset: http://www.eramelonta.fi/@Bin/132508/eramelonta_tulokset.pdf

 

Lisätiedot:

Kilpailun johtaja Antti Härkönen

040–504 7777, antti.harkonen(at)hotmail.com

 

Tiedotusvastaava Matti Koistinen

044–279 5588, mattikoistinen(at)yahoo.com