KYSYTTYÄ - 2013

"Saako kännykkä olla mukana kilpailussa?"

V: Tänä vuonna jokaisella joukkueella PITÄÄ olla mukana matkapuhelin, joka on vesitiivisti pakattuna ja heti käytettävissä (eli puhelin on päällä ja roikkuu esim. kaulassa). Puhelinta, sen internetyhteyttä ja muita älytoimintoja ei saa käyttää apuna tehtäväissä eillei toisin ole määritelty. Puhelimessa tulee olla toimiva liittymä, jonka numero ilmoitetaan ilmoittautumislomakkeella.

 

"Milloin tulee tarkempia tietoja kilpailusta internetsivuille?"

V: Kisojen varsinaiset järjestelyt on aloitettu joulukuussa 2012. Sivuja päivitetään jatkuvasti pitkin kevättä. Tarkat kilpailuohjeet löytyvät sivuilta viimeistään toukokuun alussa. Ohjeet lähetetään myös sähköpostitse osallistujille.

 

"Onko kilpailussa maakannaksia eli tarvitaanko kanoottikärryjä?"

V: Ei.

 

"Saako digikameraa käyttää kilpailun aikana?"

V: Digikameran voi ottaa mukaan, kunhan tyhjentää muistikortin ennen kilpailun alkua.

 

"Onko kisassa koskipaikkoja?"

V: Ei. Kilpailu tapahtuu ainostaan järvellä.

 

"Missä on kilpailun kisakeskus? Voiko siellä majoittua perjantaina?"

V: Kilpailukeskus, lähtö ja maali sijaitsevat Ruoveden Kanoottipurjehtijoiden Pihlapirtillä. Majoittuminen onnistuu Pihlapirtin läheisyydessä olevassa Haapasaaren lomakylässä (etäisyys meloen kisakeskukseen noin 500 m) tai hotelli Lierassa.

 

"Kumpaa suosittelette, kajakkia vai avokanoottia?"

V. Makuasia. Kummallakin kanoottityypillä pärjää kisassa. Molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Kulkuvälinettä valittaessa kannattaa huomioida, että kilpailun vesistöillä tuuli voi olla kovaa ja kilpailu käydään kokonaan sileällä vedellä.