KILPAILUKUTSU

 

 

Tervetuloa tavoittelemaan ensimmäistä Jotosmestari arvoa.   Tai osallistu ohjattuun melontaan samalla reitillä.

 

Erämelonta-Jotos järjestetään 22.-23.8.2020 Mäntyharju - Voikoski vesistössä. Matkat jakaantuvat 40 km (29+10 km) ja 30 km (19+11 km) osuuksiin.

Erämelonta-Jotos on erähenkinen melontaretki, jonka aikana kanoottikunnat suorittavat perinteisistä Erämelonta-kisoista tuttuja tehtäviä. Tällä kertaa muun muassa kädentaitoja, luontotietämystä ja kekseliäisyyttä testaavia tehtäviä suoritetaan ilman varsinaista kilpailuasetelmaa, omaan tahtiin niin sanotuilla ”kylmillä rasteilla”. Näin koronaviruksen leviämiseen liittyvät riskit pysyvät mahdollisimman matalina ja mahdolliset kokoontumisrajoitukset joudutaan huomioimaan vain lähtö-, yöpymis- ja maalipaikoilla.

Mottona on " Hevosella pääsee ja rahalla saa".  Matka on suoritettava meloen kajakilla, kanootilla tai sup-laudalla. Tehtävien ratkomiseen käytettäviä välineitä ei ole rajoitettu. Osallistujien tulee kuitenkin itse kuljettaa kaikki jotoksella tarvitsemansa välineet.

"Hevosella pääsee ja rahalla saa" - tarkoittaa, että palvelun tuottajilta voi ostaa majoitusta, ruokaa ja mitä heillä onkaan tarjottavana. Siis itse ei välttämättä tarvitse niitä valmistaa, mutta etukäteisvaraukset suoraan toimijoille ( Linkkumylly ja Orilammen Maja) tulee tehdä.

Erillisiä sarjoja ei ole, vaan kaikki osallistuvat Erämelonta-Jotokseen suorittaen samoja tehtäviä. Mikäli partio valitsee lyhyemmän matkan, menettää ne pisteet, joita alkumatkasta on tarjolla. Pisteitä ei voi siirtää toiselle partiolle. 

Erämelonta-Jotokseen 2020 ilmoittautuminen tehdään tämän sivuston imoittautumislomakkeella (https://www.eramelonta.fi/ilmoittautuminen/).

Ilmoittautuminen on sitova. Sairaustapauksen vuoksi peruuntuneesta osallistumisesta pidätämme 30 € kuluihin. 

Ilmoittautuminen 15.7. jälkeen on mahdollista kuten myös paikan päällä ilmoittautuminen. Silloin maksu on kaksinkertainen. 

 

Erämelonta-Jotoksen toimisto avataan 21.8.20 klo 19:00 Linkkumyllyssä ja 22.8.-20 klo 8:00 Mäntyharjun aseman rannassa. Kaikkien osallistujien tulee ilmoitautua toimistoon ennen lähtöä.  Ilmoittautumisen yhteydessä jaetaan tarvittava materiaali.

Lähtö 40km taipaleelle klo. 9:00 Mäntyharjun Asemamaksiinin ranta.

Lähtö 30km taipaleelle klo. 10.00 Miekankoskelta. 

 

 

Mikäli koronaepidemia aiheuttaa muutoksia varaamme oikeuden tarkastaa tapahtuman ehtoja.